Osa 15 - Koontivideo

Alla vielä pääkohdat videosta

Aina ennen itse värjäämistä, otathan huomioon ainakin seuraavat asiat.

Hiuksen käsittely historia vaikuttaa merkittävästi värjäysmenetelmän valintaan, siksi lähtötilannettasi määritellessäsi kannattaa muistaa, että hius kasvaa vuodessa noin 10–15 senttiä.

Eli jos hiuksesi ovat esimerkiksi 40 cm pitkät niin sinun on huomioitava värjäystä tai vaalennusta suunnitellessasi kaikki aikaisemmat käsittelyt neljän vuoden ajalta. Me kuitenkin monesti unohdamme sen yhden vaalennus kokeilun muutaman vuoden takaa, joka heti korjattiin värjäämällä päälle takaisin ruskealla tai sen yhden kesän, kun kokeili kasviväriä.

Nämä kokeilut kuitenkin vaikuttavat edelleen hiustesi pituuksissa ja voivat yllättää ikävästi, jos niitä ei oteta huomioon ennen värjäystä.

Varaa hiusväriä tarpeeksi

Valitse tavoitteeseesi sopiva värikäsittely ja varaa väriä tarpeeksi hiustesi pituuden ja paksuuden mukaan.

Jos et käytä kaikkea väriä kerralla, niin loppumäärää voi käyttää myöhemmin uudelleen värin ylläpitoon. Muista vain sulkea korkit huolellisesti sekä väristä että hapetin pullosta. Ilmatiiviisti suljettuna tuotteet säilyvät käyttökelpoisina pitkään.

Huomaa, että kevytväriä tai kiiltosävytettä saat yhdestä tuubista enemmän kuin kestoväriä, sekoitussuhteiden vuoksi.

Käyttöohjeet ja työvälineet

Muista lukea ennen käsittelyn aloittamista valitsemasi tuotteen käyttöohjeet.

Ennen kuin aloitat värjäyksen ota kaikki tarvittavat työvälineet esille esimerkiksi hanskat, pensseli ja klipsit. Osittele hiuksesi värjäystä varten jo ennen värin tai vaalennuksen sekoittamista.

Voit suojata itsesi värikapalla, essulla tai vanhalla t-paidalla.

Muista aina käyttää sekä väriä levitettäessä että pestäessä suojahanskoja.

Katso Vivahteen tutorial videot työjärjestyksen varmistamiseksi ennen aloittamista.

Värin levittäminen

Vasta kun kaikki tarvikkeet ovat valmiina värjäystä ajatellen, sekoita väri tai vaalennusaine. Näin varmistat, ettei väri tai vaalennusaine ehdi hapettua tai laimentua kippoon ennen levittämisen aloittamista.

Jos hapetinväri ehtii hapettua kipossa ennen hiuksiin levittämistä, ei se mahdu enää kunnolla imeytymään hiuksen rakenteeseen ja hius ei värjäänny tasaisesti.

Vaalennusaineen teho puolestaan laimenee kipossa ja vaalennus onkin tehokkaimmillaan ensimmäisen vartin aikana sekoituksesta. Siksi kannattaa ennakoida ja sekoittaa vaalennusainetta pienemmissä erissä ja levittää osioittain.

Esimerkiksi:

  • Ristipääjaotuksella vaalentaessa tee massaa ensiksi vain etuosiin
  • Tämän jälkeen sekoita vaalennusainetta lisää ja siirry takaosiin. Näin vältät levityksen aikana edellä mainitut ongelmat.

Sekoita värimassa tasaiseksi. Paakut värimassassa kertovat, ettei massa ole vielä tasalaatuinen, joten sekoita huolellisesti.

Muista levittää väriä tai vaalennusainetta tarpeeksi. Liian niukasti levitetty massa jättää helposti epätasaisen lopputuloksen.

Jos kuitenkin epäilet, että väri saattaa loppua kesken, aloita värin levitys aina hiusten etuosista. Tällöin värin loppuessa kesken jää värjäämättömät hiukset enemmän piiloon niskaan ja pystyt tilaamaan lisää väriä ja korjaaman tilanteen huomaamattomammin.

Vaikutusaika

Vaikutusaika aloitetaan aina siitä, kun väri tai vaalennus on levitetty viimeiseen osioon. Tarkasta kuitenkin kellosta, kuinka kauan tuotteen levittämiseen meni aikaa ja huuhtele tarvittaessa väri tai vaalennus ensiksi levitetyistä osiosta pois.

  • Esimerkiksi jos olet levittänyt värin tai vaalennusaineen ensin etuosaan niin sen voi huuhdella aikaisemmin pois, tavoitteen tai vaikutusajan täytyttyä, vaikka väri tai vaalennusaine edelleen vaikuttaa takaosassa.

Huomio, älä koskaan mene saunaan väri tai vaalennusaine hiuksissasi!

Värin peseminen

Kun aloitat pesemään väriä pois hiuksista vaikutusajan päätyttyä, lisää hiuksiisi ensin pieni määrä vettä ja vaahdota hieromalla. Tätä kutsutaan värin emulgoimiseksi. Tämän tavoitteena on helpottaa värin pois huuhtelua sekä värin irtoamista hiusrajoista.

Pese väri hiuksista pois aina shampoolla, jotta värjäyskäsittely päättyy. Viimeistele käsittelysi hiuksillesi sopivalla hoitoaineella.

Huomio!

Älä vaalenna tai värjää hiuksiasi, jos hiuspohjasi on rikki, ärtynyt tai tulehtunut. Jos värjäyksen tai vaalennuksen aikana tunnet voimakasta kirvelyä, poltetta tai muuta epänormaalia tunnetta niin päätä käsittely välittömästi pesemällä tuote huolellisesti pois hiuksistasi ja iholtasi.

Palaa takaisin Akatemian pääsivulle

Selaa tuoteryhmiä

Ostoskorisi on tyhjä

Suodata

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 26.11.2020 alkaen.

Verkkokauppa

Vivahde Hair Nordic Oy
Koneistajantie 4
06450 Porvoo

+358 41 3148 193
asiakaspalvelu@vivahdehair.fi
www.vivahdehair.fi
3109157-4

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Alle 18-vuotiaiden tilaajien tulee saada huoltajien suostumus tilaukselle. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksujärjestelmänä toimii Paytrailin tuottama maksujärjestelmä, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrailin maksuehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Vivahde Hair Nordic Oy:n yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla.
Tilauksen saavuttua, tarkista aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Vivahde Hair Nordic Oy
Koneistajantie 4
06450 Porvoo

+358 41 3148 193
asiakaspalvelu@vivahdehair.fi
www.vivahdehair.fi
3109157-4

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Pääsääntöisesti toimitusaika on 1-3 arkivuorokautta. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista. Palautelomakkeen löydätte myös tilinhallinnasta, kyseisen tilauksen tiedoilla esitäytettynä.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän tilaussopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seurausta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Peruuttamisoikeus ei koske sinetöitynä toimitettua tavaraa, jota ei voi terveydellisistä tai hygieniasyistä paketin avaamisen jälkeen palauttaa, tai jos tuotepakkaus on vaurioitunut myyntikelvottomaksi.

Teidän on vastattava tavaroiden palauttamisesta johtuvista välittömistä kustannuksista.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit